Jumppamaksut

Huom! Lasten ja nuorten ryhmien osallistujille ei jaeta jumppakortteja.

Haka Gym ry on voittoa tavoittelematon yhdistys ja kuten yhdistyksien kuuluu, voimme tarjota tuottamiamme palveluita jäsenistöllemme. Seuran jäsenyyden vuosihinta on yli 16-vuotiailta 20,00 euroa ja alle 16-vuotiailta 10,00 euroa. Jokaisesta jäsenestämme seura maksaa jäsenhinnan Suomen Voimisteluliitto Svoli ry:lle, jonka jäsenseura Haka Gym on. Lisäksi seura on jäsenenä Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ssä (HLU) sekä Suomen Cheerleadingliitossa (SCL). Olethan tutustunut jäsenetuihimme?

Kausimaksumme hinnat määräytyvät seuraavien tekijöiden mukaan:

Seurassamme on vaihtelevasti keskimäärin 50-70 ohjaajaa, joista osa tekee ohjaustyötään vapaaehtoistyönä, toisten ohjaajien ollessa työsuhteessa seuraan; maksamme heille palkkaa heidän ohjaustyöstään kaikkine lain vaatimine sivukuluineen. Palkat sivukuluineen ovat suurin yksittäinen menoerä seurassa.

Haka Gymissä on pidetty aina ensiarvoisen tärkeänä, että ohjaajamme ovat koulutettuja ja että he pitävät osaamistaan ajantasalla erilaisilla idea- ym. päivillä. Maksamme myös ohjaajiemme koulutukset, niin peruskoulutukset kuin lyhyemmät ideapäivätkin matkakuluineen.

Lähes 1 500 jäsenistöisen seuran toimintojen ja arjen pyörittämiseksi vaaditaan myös hallinnollisia toimia, joista syntyy kuluja.

Valkeakosken kaupunki perii salivuokria yli 18-vuotiaiden salivuoroista. Seurassamme tarjotaan myös erilaisia aikuisten lisensoituja tunteja tai lapsille erityistä konseptituntia (esim. Liikuntaleikkikoulut) ja näistä syntyvät kulut katetaan myös kausimaksuista.

 

 

 

 

VauvatreeniJumppa on kivaa -kortti tai kertamaksu 5 €
Perheliikunta45,00 € / kausi,
sisältää yhden lapsen ja aikuisen
lisälapsi 20,00 €
(lisälapsi perheen 2. lapsi samaa ryhmään)
 Perheliikuntaryhmät järjestävät yhdessä mm.
laskiasriehan mehuineen ja makkaranpaistoineen
sekä päättäjäiset.
Voimistelukoulu40,00  € / kausi / 1 krt/vko (45-60 min.)
50,00 € / kausi / 1 krt/vko (90 min.)
70,00 € / kausi / 2 krt / vko*
 * saman ryhmän treenatessa 2 krt / vko
Telinevoimistelu 
Kuperkeikat 2 55,00 € / kausi (45 min.)
Kiepit 1, 270,00 € / kausi (60 min.)
Voltit 1, 270,00 € / kausi (60 min.)

 

Kaikki jumppamaksut sisältävät jäsenmaksun.

Jumpparilla tulee olla oma vakuutus!