Neuvottelut kaupungin voimisteluseurojen yhdistymisestä alkavat

2.10.2018

Valkeakoskelaisessa voimistelussa tehdään merkittävä avaus, kun Haka Gym ja VaKP Voimistelu aloittavat neuvottelut uuden yhteisen voimisteluseuran perustamisesta Valkeakoskelle.

Tavoitteena on perustaa kaupunkiin uusi, tulevaisuuden haasteisiin vastaava ja entistä elinvoimaisempi voimistelun superseura. Uusi yhteinen seura olisi Valkeakosken suurin urheiluseura.

Neuvottelujen taustalla on ensisijaisesti tavoite tuottaa entistäkin parempia palveluja Valkeakosken seudun harrastajille. Yhteistyö seurojen välillä on viime vuosien aikana syventynyt. Molemmissa seuroissa on tunnistettu tarve purkaa päällekkäisyyksiä ja kohdistaa sekä osaamista että resursseja entistä parempaan toimintaan niin kilpaurheilun kuin harrastetoiminnan osalta.  Tällä hetkellä seurat järjestävät yhteistyössä muun muassa aikuisten tunteja, kerhoja, ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia sekä hankkivat yhteisiä välineitä. Kilpa-aerobictoiminta on jo vuonna 2013 keskitetty yhteen seuraan.

”Tavoittelemme toiminnassamme samoja asioita ja toimimme samankaltaisten arvojen pohjalta -rakkaudesta voimisteluun. Tänä päivänä yhtäläisyyksiä seurojen välillä on enemmän kuin eroavaisuuksia”, kommentoi Haka Gym ry:n puheenjohtaja Hanna Salminen.

Valkeakosken Koskenpoikien Voimistelujaoston puheenjohtaja Outi Leuhtonen kertoo, että mahdollisella uuden seuran perustamisella vastataan myös urheiluseurojen toimintaympäristön muuttumiseen. ”Uskomme, että uudella ja elinvoimaisella suuremmalla seuralla on mahdollisuus varmistaa voimistelun asema tulevaisuudessakin. Meidän on oltava entistä ammattimaisempia pysyäksemme kehityksessä mukana ja turvataksemme toiminnan vaatimat resurssit. Haluamme jatkossakin toimia aktiivisena liikuttajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana”, Leuhtonen jatkaa.

Uuden voimisteluseuran perustamisneuvottelut käydään loppuvuoden aikana ja jäsenistölle tarjotaan keskustelun ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Jatkotoimenpiteistä päätetään vuodenvaihteen jälkeen.

Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi Valkeakoski-päivänä lauantaina 27.10. yhteisille avoimille seuratreffeille Koskikaran 2. kerrokseen klo 11-13 välisenä aikana. Paikan päällä on mahdollisuus keskustella seurojen yhdentymistavoitteesta ja vaihtaa kuulumisia. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Myös molempien seurojen nettisivuilla on avoinna kysely, jonka kautta voit jakaa anonyymisti ajatuksiasi uuden seuran perustamiseen liittyen https://fi.surveymonkey.com/r/BKXJTZH